Öölannissa meritaimenta etsimässä 10.–14.11.2010

Odotettu meritaimenreissu alkoi kun hypättiin tiistaina 9.11 Turun satamasta laivaan ja keskiviikkona ajeltiin Tukholmasta Öölantiin. Välittömästi kamat ulos autoista ja samoilla silmillä mökkirantaan kalaan. Pimeä tuli nopeasti ja pian mökillä lähti jo banjo ja laulu soimaan kahdeksan miehen voimin.

Kalastettiin kolme täyttä päivää, aamuhämärästä pimeän tuloon. Liikuimme kahdella autolla neljän hengen iskuryhmissä ja haravoitiin pääasiassa saaren länsireunaa välillä Borgholm-Byxelkrok. Osa kalasti perholla, osa virvelillä. Tehtiin myös muutama nopea pisto Itärannikolle ja saaren pohjoispäähän.

Kalat tuntuivat olevan kiven alla, ja kiviä riitti. Ensimmäisen päivän saaliiksi jäi hieman yli 40 cm taimen, joka loi uskoa tulevaan. Toiselle autoporukalle oli siunaantunut kourallinen tärppejä.

Toinen kalastuspäivä tuotti puhtaan nollan. Tärpit ja seurimot auttoivat kuitenkin uskomaan, että onnistuminen on vain ajan kysymys.

Kolmas ja viimeinen kalastuspäivä ja täysillä mentiin. Tuuli tuntui edelleen vaan yltyvän ja kalaa ei löytynyt kovasta yrityksestä huolimatta. Soitto toisen auton porukalle loi kuitenkin hymyn huulille: Rannalla oli jo 61cm kala ja kaksi alamittaista kalaa oli käynyt myös käynyt haavissa. Loppupäivä tuotti kuitenkin taas puhtaan nollan kovasta piiskauksesta huolimatta...

Sunnuntai ja kotiin lähdön aika. Aamupäivä ehdittiin kuitenkin vielä kalastaa, mutta tuloksetta. Ei auttanut muuta kuin todeta, että kaloilla ei tällä reissulla juhlittu.

Jotain seliteltävää on keksittävä: Kova Lännen- ja etelän suuntainen tuuli vaikeutti kalastusta koko viikon ja mainingit olivat ajoittain hyvinkin kunnioitettavan kokoiset. Tuuli sotki veden ajoittain hyvin sameaksi ja roskaiseksi, toki kirkastakin vettä löytyi. Rantaviivaa löytyi kyllä moneen lähtöön: Klintti-, hiekka, - ja kivikkorantoja. Yrityksen puutteesta ei voi ketään porukasta kyllä syyttää.

Ennakkotietoja ja kokemuksia Öölannin meritaimenkalastuksesta ei meillä ennen tätä reissua ollut juuri ollenkaan, joten matka oli hyppy tuntemattomaan. Siihen nähden kaikki meni hyvin.

Reissussa on aina mukavaa ja aina saalis ei ole pääasia. Käteen jäi tällä kertaa rakot käsiin, hienoja valokuvia komeista maisemista ja tietysti kokemusta. Kiitokset jätkille mukavasta reissusta. Minne seuraavaksi?

Kuhaa kalakoululta lähtien

Viimeinen vuosi kuhanjiggauksessa on ollut aika uskomaton, verrattuna lähihistoriaan.

Vuonna -94 aloin aihetta opettelemaan Kuusiston sillan alla ja hieman opittuani pääsin Saariston Mikon veneeseen. Muistaakseni seuraavana vuonna olin vielä sen verran "noviisi", että päästettiin 215 kalan lukemat Erälehteenkin. Tuo kostautui vuosina -96-97 sillä loistavat pilkkipaikat peimarilla ylikansoittuivat ja verkottajat hoiti loput. 12 vuoteen ei useinkaan enää ole saanut täälläpäin todella nauttia näistä upeista kalastusmuodoista. Noista vanhoista hyvistä ajoista voisin myöhemmin liittää tähän muutaman kivan kuvankin.

Ihan tarkkoja paikkoja en enää viitsi julkisesti ilmoitella, sillä osa niistä on kavereilta saatuja - ja sinänsä ne aktiiviset jäsenemme aika hyvin tietävätkin. Suntteja ja penkkoja täällä Paraisten ympäristössä on kaikille ihan riittävästi ja hyviä saaliita on varmasti tarjolla monille sitkeille ja oppimiskykyisille. Omalle "tuurilleni" olen kiitollisuudenvelassa vähintäänkin Markukselle, Teemuille, Jannelle, Ninnille Fiskeribodenista ja varsinkin Siivarin Jussille.

Kevät- ja talvikuhaahan jotenkin jo aiemmin sainkin - syyskuha oli vielä aivan mahdoton.

Viime syksy jo oli välillä riittävän saalisrikas, vaikka ei ihan Pyyntärin venekunnan saaliisiin päästykään. Hajusteina jigeissä mulla oli aiemmin ollut välillä vain mato. Nyt uskoin jo valkosipulitussien ja Jenkkihajusteiden vaikutuksiin. Hauskin hajuste taisi olla kotona tehty katkarapumarinadi 8:lla valkosipulinkynnellä - hiukan vene haisi ja ruokaöljyt kellui vedenpinnalla. Mittakalan keskikoko nousi mukavasti yli 40 sentin, vaikkei viime vuonna vielä isomuksia tullutkaan.

Menneinä vuosinakin olin ollut aikamoinen"tuurihaukka", sillä yli kilon kuhat olivat olleet kaveripiiteissä aika harvinaisia - parin 1.5 kiloisen lisäksi pari 2.140 kg:n kuhaa piti minut aika tyytyväisenä, ensimmainen jopa pilkilla. Täksi vuodeksi yritin kuitenkin ottaa kaikista saamistani vinkeistä huolen.

Keväällä ei hajusteilla tuntunut olevan merkitystä, kuitenkin taas nyt syksyllä.

Suurin merkitys isommille kaloille tuntuu olevan jigin "leijuminen". Punotun siiman päähän vajaa metrin pätkä 0.45 millistä monofiilia, virtaukseen ja syvyyteen nähden mahdollisimman kevyt jigipää! Muuten en pysty ymmärtämään tämän vuoden "tuuriani". Onneksi 2 pitelemääni mörköä ei ole vielä kuitenkaan ylhäällä.

Keväällä 10 vuotta käymälläni paikalla onnistuin saamaan 2,55 ja 3,54 kiloiset kuhat ihan veneeseen asti. Jälkimmäinen oli tosin selkänahasta (?) kiinni. Vaikka "kylkikala" uikin aika vahvasti niin ei läheskään vetänyt vertoja "tukille" jonka keväällä tartutin. Kuten tarinat kertovat "iso kuha ui kuin uppotukki". Tämä mamma tuli 10 metriä suoraan kohti kunnes kävelytti minut keulaan. Kun hän ei suostunut tuumaakaan nousemaan pohjasta, niin laitoin vavalla liikaa painetta ja tottakai tuo jätti pääsi irti - minuutin nauttimisen jälkeen. Arvio tuolle mammalle oli vaatimattomasti jossain 5 ja 7 kilon välille kun en uskonut että täällä voisi isompia ollakaan. Outoa oli keväällä että muilla venekavereilla ei ollut kuin yksi parikiloinen kiinni, kalastanhan sentään useimmiten 5 porukassa - aloin kuitenkin uskoa "leijutuksen voimaan". Pitkiä iltoja/alkuöitähän tietysti nuo kalat myös vaativat.

Tätä kirjoittelen kuitenkin niin hauis kipeänä etten voi mitenkään ymmärtää tänään kokemaani.
Lähdimme puoli kolmelta iltapäivällä 4 kalakoulun nuoren kanssa kuhistamaan. Pari mittakalaa saatiin aluksi, mutta vaikeaa tuntui taas olevan. Hajusteet, monofiilitapsi, peräkoukku ja violettikin jigi tuntui haukkaavan tyhjää. Onneksi kuitenkin palasimme takaisin "tyhjälle" varmalle ottipaikalle. Markus muistaa tarkan paikan missä viimeksi naarasimme ankkurilla vanhan uponneen verkon kivettyneiden kanisterien kera.

Klo 16.10 tuli kunnon tömäytys - ei kuitenkaan tuntunut ihan pohjatärpiltä. Vaikka siima pysähtyikin kuin seinään tunsin siinä pientä liikettä ja kalahan (?) siellä olikin. Nopeasti ankkuri ylös ja Fiskeribodenista hankitut "parhaat mahdolliset" jigivehkeet koetukselle. Pojat veneessä toimi hienosti. Kala kävelytti minut 8 kertaa veneen ympäri, aina välillä uiden sen alta. Tunnin väsytyksen jälkeen oli jo pakko soitella töihin että muu iltaohjelma taitaa pahasti venyä. Sain "saaliin" varmaan kymmenkunta kertaa nousemaan 5-8 metriä pohjsta, ne ratkaisevat pari metriä jäivät kuitenkin uupumaan.

Ja uupumaan rupesi jo pikkuhiljaa väsyttäjäkin. Jälkeenpäin mittasin paineen jota annoin kalalle, se oli jotain 1.2 -1.4 kg välillä - vapa aivan mutkalla koko ajan. Muutaman venekierroksen jälkeen olimme jo vaihtaneet taktiikkaa ja Lari ohjasti hienosti venettä. Ainoastaan ylätuulesta ja melkein pystysuoraan sain pumpattua kalaa ylöspäin. Monesti vaikutti tuo jo väsyvän, mutta vetikin vetäjää huulesta. Hetken veneen lähellä mietittyään tuo lähti taas vaihtelevalla nopeudella "pesäänsä". Vaikka autin jarrua jo sormellakin siimasta niin eipä tuota näillä vehkeillä estellyt.

Aikaa väsytykseen meni niin kauan, etten mitenkään kuvitellut moisen olevan mahdollista näillä vesillä - 2 tuntia 17 minuuttia. Viimeiset puolitoista tuntia taisteltiin säkkipimeässä, emmekä huomanneet suunnata lamppuja siimaan aivan käsissäni. 12 kilon vetolujuinen punottu "hämähäkkisiima" oli alkanut rispaantua. Jos oisin tuon huomannut niin olisin riskillä vetänyt vaikka leikarin tai koukun suoraksi.

Klo 16.10 alkanut lysti loppui 18.27 siiman paukahdukseen kärkirenkaan kohdalta, viimeinenkin säie oli katkennut. Niin kauan tuo ilo oli kuitenkin jo kestänyt ettei minulta lipsahtanut kuin yksi varsin kaunis voimasana. Peppu penkkiin ja ihmettelin ettei silloin enempää harmittanut. Pimeässä päästiin hienosti takaisin koululle ja siellä vasta oikein aloin ihmetellä mitä oli tapahtunut. Hauki tai hylje se ei ollut, mutta mikä muu ui kuin kuha - paitsi aivan hitonmoinen kuha tai turska?

Silakanlitkausta Ukko-Pekalla

LSUK:n nopean toiminnan joukot tekivät 15.10.2010 pikaisen visiitin Naantalin Ukko-Pekan sillalle tavoitteenaan ämpärillinen silakkaa per litkaaja. Mutta kuinkas sitten kävikään.

Ukko-Pekan silta, Naantali

Lähtökohdat eivät lupailleet hyvää. Edeltävänä päivänä oli puhaltanut pohjoispuoleinen myrsky, joka laski Turussa meriveden korkeuden tasolle -50 cm, ja eteläinenkin Suomi oli paikoittain peittynyt hetkeksi ensilumeen.

Huolimatta edelleen navakasti puhaltavasta pohjoistuulesta, uskalias joukkiomme lähti uhmakkaasti kohti Naantalin kuuluja sílakanlitkausvesiä. Tiedustelupäällikkö V-P:n havaintojen mukaan syksyn ensimmäisiä hopeakylkiä olisi jo pyydetty Ukko-Pekalta, joten odotukset saaliista olivat jokseenkin realistiset.

Yleensä silakanlitkaus on menestyksekästä silloin, kun sillat notkuvat porukkaa ämpäreineen ja litkoineen. Perille päästyämme oli kuitenkin todettava, että joko kylmä pohjoispuhuri oli karkottanut ihmiset sillalta vällyjen väliin, tai sitten silakka ei ole otillaan. Litkat viriteltiin vikkelästi ja rutiininomaisesti vapoihin. Odotukset olivat kieltämättä aika kovat, vaikka merkit eivät olleetkaan aivan kohdillaan. Jaanalle litkausreissu oli laatuaan ensimmäinen. Olin kertonut ennakkoon, kuinka helppoa ja lystikästä touhua silakanlitkaus on. Sitähän se parhaimmillaan onkin.

Kova pohjoistuuli tiivistyi salmeen, ja litkaaminen sillalta käsin oli lähes mahdotonta, mutta myös tuloksetonta. Silakkaa piti lähteä hakemaan tyyneltä puolelta. Tämä tietäisi heittämistä rantakallioilta ja pohjakosketusten huomattavaa lisääntymistä. Litkaaminen on yleensä enemmän pilkkimisen kaltaista vertikaalisuuntaista nylpyttelyä eikä niinkään heittämistä. Tällä kertaa litkan heittäminen oli viimeinen oljenkorsi.

Ville rantalitkauksen lumoissa

Heittäen tuli sentään muutama kalatapahtuma. V-P:n litkaan erehtyi Saaristomeri-kokoluokan ahven, ja Villen litka tavoitti ensimmäisen silakan. Minun litkani tavoitti pohjasta jotakin siimaa vahvempaa, ja oli aika siirtyä eväiden pariin.

Simasuu Jaana kahvittelun pauloissa

Ilman kunnon evästystä olisi reissusta jäänyt katkera maku suuhun. Reilun kokoinen termospullo täynnä kuumaa kahvia, kaffepullat ja perunapiirakat pitivät huolen siitä, että hymyä irtosi kylmyyden keskelläkin.

V-P ja reissun suurin appora

V-P tavoitti litkallaan vielä yhden silakan. Minä jatkoin nylpyttelyä Jaanan vavalla vielä hetken, kunnes piti hyväksyä tosiasia; olimme vetäneet munat pataan. Päät painuksissa kokeilimme vielä salmen matalalta puolelta pari heittoa. Epätoivoista. Mietimme josko kävisimme vielä Rymättylässä tutkailemassa tilannetta, mutta peli oli pelattu. Hyväksyimme realiteetit emmekä lamaantuneet. Seuraamme tilannetta ja iskemme uudestaan, kun aika on kypsä.

Silakanpyytäjien laiha saalis

Syyskuhaa

Sunnuntaina 10.10 jigaamassa paraisten suunnalla.

Kuhat alkaa hiljaksilleen kerääntymään paikoille. Saaliiksi saatiin kymmenkunta kuhaa joista ainakin 7 kpl mitallisia, muutama ahven tuli myös sivutuotteena. Syönti oli huonoa koko päivän mutta kalaa tuntui jo olevan.

vesi 11,5 C

Haukea ja ahventa

Muutaman tunnin ahvenen jigailu- ja haukireissu "peimarin-merialueelle" rannoilta heittämällä. Hauet olivat näköjään liikenteessä sillä ruovikkojen reunoilla (heittomatkan ulkopuolella!) kävi ajoittain sellainen möyhiminen että !

Ahvenpaikalla yksi isompi hauki nieli jigin sillä seurauksella että siimat meni katki... Tämän jälkeen pidemmät perukkeet kehiin ja saaliiksi pari haukea. Ylös tuli myös muutama "pannunkarkea" raitapaita ja lukuisia karkuutuksia, koukut teroitukseen!

Joku "kulkuneuvo" tuonne vesille olisi nyt kyllä saatava... Pitäisi varmaan koittaa tuota kelluntarengas touhua. Kajakkikalastus kiinnostaisi myös, mutta ei taida kyllä tällä hetkellä olla varaa sellaiseen investointiin..

Arkiston aarteita: Seuran kevätreissu 2010, Björkholma

LSUK:n kevätreissu suuntautui vuonna 2010 Paraisten eteläiselle merialueelle ja majapaikkana toimi Björkholman saaren mökkikylä. Kohteen valinta osoittautui moneltakin osin erittäin onnistuneeksi, sillä ensinnäkin mökit olivat sijainniltaan ja kunnoltaan erittäin hyviä, sekä kalasaalis oli ainakin siian puolesta erittäin tyydyttävä. Tarkkaa kalasaalista en tiedä, mutta lähemmäs sata yksilöä nousi vajaalle kymmenelle hengelle parin kolmen päivän aikana. Hauki oli itätuulen ja laskuveden myötä hieman huonolla syönnillä, mutta niitäkin ylös muutamia saatiin.

Kelikin oli loppujen lopuksi ihan ok. Sadekuuroja toki saatiin, mutta mitään kovin jatkuvaa saavista kaatoa ei onneksi saatu päällemme. Tuuli ei myöskään yltynyt älyttömäksi. Allekirjoittanut sai myös nauttia V-P:n veneen uudesta lelusta - sähköisestä keulamoottorista. On muuten erittäin miellyttävää kalastaa taimenta ja haukea, kun toinen voi jalkapedaalilla ohjailla pitkin kaislikon ja lahden reunoja. Seuraavaksi sitten plotterin kanssa kommunikoiva peli, niin ei tarvitse kuin mökillä lähtiessä iskeä pari pistettä karttaan, niin automatiikka hoitaa loput :)

 

Seuraavaksi sitten jiggailemaan kuhaa ja odottelemaan seuran seuraavia reissuja. Viikonloppuna alkaa myös perhokausi, kun Lohenrenkaalla aloitetaan/jatketaan SM-skabailuja. Seuran reissuista on muodostunut erittäin mukavia kokemuksia hyvin edulliseen hintaan upeilla paikoilla. Suosittelen kaikille jäsenille mukaan tulemista! Kalaisaa kevään ja kesän jatkoa.

Ville Santalahti

Arkiston aarteita: Syysahventa Paraisilla

Suurin piirtein viikon ajan olen käynyt hakemassa aina päivän kala-annoksen pohjaongella. Tarve täyttyy yleensä alle tunnissa, ja saman verran tulee pieniä heitettyä pois. Ei ole tarvetta rohmuta, kun joka päivä voi hakea tuoretta ahventa. Pohjaonkena on saanut toimia silakkalitka siten, että olen laittanut madonpätkän kolmeen alimmaiseen koukkuun - ahvenet ovat syöneet hanakasti, vaikka madoista on ollut vain riekaleita jäljellä. Aika usein vieressä on ollut kaveri, joka on vedellyt ihan hyvänkokoista kuhaa mm. muotoilulla chartruse-kalajigillä.

Yhtenä päivänä kolme kuudestatoista, eli lähes joka viides kala otti kirkaaseen koukkun, ei matoon - kirkkaita koukkujahan piisaa kun on silakkalitka.

Dick Tallberg

Arkiston aarteita: Siikaongella sunnuntaina 6.4.2008

Totuttuun tapaan puhelin herätti taas vähän vaille 6 – siikaonkija ei aamulla nuku! Pirteähkösti pystyyn ja vessan kautta aamupalalle. Kauraryynit syötiin ripeästi ja sitten otettiin evääksi muutama hedelmä. Tykötarpeet olivat jo oven suussa valmiina, vapalaukku toiseen käteen ja tarvikekassi toiseen ja suunta kohti autoa. Oli mukava istahtaa lämpimään autoon, kun ulkona on vielä kylmää, ja suunnata keula kohti oletetusti hyviä apajia.

Perille päästyäni, Vånön lossin rantaan, saatoin todeta että saavuin paikalle vasta kolmantena – jotkut ne jaksavat nousta todella aikaisin! Kaverit olivat kuitenkin kuin sattumalta jättäneet juuri sen kohdan, jota minä havittelin, väliin, eli sain kalastaa juuri siinä missä halusin. Päätin tällä kertaa heittää suht kauas rannasta, varsinkin kun muut olivat sijoittaneet omat onkensa aika lähelle.

Vanhempi kavereista sai kiisken ja heti perään särjen – siikaa vaan ei näkynyt. Olimme olleet kalassa toista tuntia kun minun vapa rupesi nykimään. Liike oli aika mitätön, mutta pakkohan se on katsoa mikä siellä värkkää. Hetken odottelun jälkeen tein vastaiskun ja rupesin kelaamaan. Siiman päässä oli selvästikin jotain, mutta se vaikutti aika pieneltä– toivottavasti ahven. Minulle, siian jälkeen, ahven on mieluisin saalis. Yllätys oli tosi positiivinen, kun sieltä kiertyikin reilun 300 gramman siika! No niin, alkuun oli päästy. Perkaaminen oli hetkessä tehty, mutta voi jumpe että toi vesi oli kylmää.

Parin tunnin odottelun jälkeen saattoi todeta, ettei niitä siikoja sittekään ollut liikkeellä. Vapoja oli rannalla pystyssä ainakin kymmenen ja ainoastaan yksi (pienempi) siika oli tullut sinä aikana. Se vanhempi kaveri antoi jo periksi ja lähti saaliitta kotia. Minäkin ajattelin kotiinlähtöä ja että toisaalta olisi ollut mukavaa kun olisi ollut vähän enempää savustettavaa, mutta ei pidä valittaa – minulla oli sentään siika!

Iltapäiväonkijat saapuivat ja väittivät kiveenkovaa, että siika syö paremmin iltapäivällä – en usko. Olin jo ajatuksissani suuntaamassa kotiin kun toinen kavereista sanoi, että sullahan on jotain tossa vavassa. Pientä näytti taas olevan, mutta toisaalta muilla ei senkään vertaa. Se oli vähän pienempi oli kuin edellinen, mutta siika kuitenkin! Juuri niin kuin olin toivonut, kummallekin yksi kala.

Pitkästä aikaa sai mennä kotiin saaliin kera – tuntui ihan mukavalta. Kalat suolattiin ja tiistaina söimme päivällisen jälkiruuaksi vaimon kanssa siian kumpainenkin.

Dick Tallberg

Arkiston aarteita: Vappusilakat 2008

Paikkana Paraisten läppäsilta (Skräbbölessä) on ihan hyvä paikka. Siinä on parikymmentä metriä pitkä betoniponttooni, joten litkaajia mahtuu ihan kiitettävästi. Yleensä silakkaa tulee Airiston puoleisella reunalla, mutta joskus virtaukset ja tuuli tekevät tepposia ja kala löytyykin Kirkkoselän puolelta.

Tänä vuonna silakat tulivat etuajassa – yleensä ne ilmestyvät vappuna. Nyt niitä saatiin jo toista viikkoa ennen! Ei sen puolen, viime vuonna ne olivat kolme viikkoa myöhässä – et se siitä ennustettavuudesta.

Minulla on vain pari sataa metriä sillalle, joten voin piipahtaa kokeilemaan melkein milloin vaan. Todellisuus on kuitenkin se, että "viidakkorumpu" toimii minun kokeiluja tehokkaammin, eli jos sillan alla on silakkaparvi niin kalastajia on jo toistakymmentä silloin kun minä tulen! Se ei toisaalta haittaa, koska sekaan kyllä mahtuu.

Tänä vuonna jäi pari litkaa Airiston puoleiseen vaijeriin. Olin kyllä yrittänyt tehdä siimaan heikennys juuri painon yläpuolelle, jotta litka katkeisi siitä, mutta ilmeisesti myös koukut olivat tarttuneet vaijeriin – ylös tuli vain koho, joka minulla on pääsiimassa. Ei vaan kannata heittää niin pitkälle! Lisäksi todennäköisyys että ne eivät ole sillan alla, jos niitä on, on aika pieni.

Päätin itse solmia uudet litkat, kun näin miten helppoa se on jigin avulla – ei tarvita kun vanerilevy (tai sileä lauta) ja siihen naula! Tiedän kyllä, että ostettu litka on lähes yhtä halpa, mutta ensisijaisesti haluan varmistua solmujen laadusta. Toinen niistä litkoista, joka jäi vaijeriin, oli katkennut ylälenkin solmusta! Ja samalla voin tietysti valita vähän vahvemman siiman.

Kokonaissaldo vapusta ja sitä seuranneesta viikonlopusta oli varmaan alle kilon, mutta eipä minua määrä kiinnosta. Vaimolle tehty sokkotesti osoitti myös, että tuoreet silakat ovat parhaita – jo päivä jääkapissa erottuu maussa!

Dick Tallberg

Blogi avattu

Lounaissaariston urheilukalastajat ry on avannut jäsenilleen tarkoitetun blogin, joka toimii alustana reissuraporteille, muille teksteille (esim. propaganda) ja myös valokuville. Blogi täydentää seuran tarjoamaa nettitarjontaa nettisivujen ja keskustelupalstan lisäksi.

Kirjoittaminen vaatii rekisteröitymisen ja ylläpidon hyväksynnän. Ylläpitäjinä toimivat LSUK:n Internet-toimikunnan jäsenet.

Testikuvan pääosassa M. Ruuskanen