tiistai 16. elokuuta 2016

LSUK:lla on uudet nettisivut

Jaahas jaahas, aikaa on jälleen vuoden verran vierähtänyt viimeisestä kirjoituksesta. Tässähän pitää melkein ruveta aktivoitumaan. Taustalla ollaan kuluneen vuoden aikana puuhailtu kaikenlaista, mitään uutiskynnystä ylittävää emme ole saaneet aikaan. Jollei nyt sitten lukuunlasketa joukkue SM-kisojen järjestämistä ensi kuussa ja lisäksi tuoreiden jäseniemme komeita saavutuksia mitalirintamalla.

Ajankuluksi päätimme avata uudelleen LSUK:lle nettisivut, jostain selittämättömästä syystä niitä on hivenen haastavaa (lue mahdotonta) löytää hakukoneiden kautta. Helpottaakseni kaikkien elämää läväytän linkin tänne satunnaistenkin kävijöiden viihdyttämiseksi.

http://lsuk.webnode.fi/

Käykäähän kurkkaamassa. Yhdistys täyttää tänä vuonna jo 17 vuotta, joten pitkän historian kunniaksi sivuille on koottu myös historiikki, jota on tulevaisuudessa tarkoitus päivittää hieman tuoreemmalla tiedolla. Vanhat tiedot on kerätty arkistoista, joten valitettavasti aivan kaikkea sieltä ei oletettavasti löytynyt, jos huomaat omien saavutustesi puuttuvan, niin otahan yhteyttä. Lisätään ne tottakai mukaan :)

-Elina-