LSUK:lla on uudet nettisivut

Jaahas jaahas, aikaa on jälleen vuoden verran vierähtänyt viimeisestä kirjoituksesta. Tässähän pitää melkein ruveta aktivoitumaan. Taustalla ollaan kuluneen vuoden aikana puuhailtu kaikenlaista, mitään uutiskynnystä ylittävää emme ole saaneet aikaan. Jollei nyt sitten lukuunlasketa joukkue SM-kisojen järjestämistä ensi kuussa ja lisäksi tuoreiden jäseniemme komeita saavutuksia mitalirintamalla.

Ajankuluksi päätimme avata uudelleen LSUK:lle nettisivut, jostain selittämättömästä syystä niitä on hivenen haastavaa (lue mahdotonta) löytää hakukoneiden kautta. Helpottaakseni kaikkien elämää läväytän linkin tänne satunnaistenkin kävijöiden viihdyttämiseksi.

http://lsuk.webnode.fi/

Käykäähän kurkkaamassa. Yhdistys täyttää tänä vuonna jo 17 vuotta, joten pitkän historian kunniaksi sivuille on koottu myös historiikki, jota on tulevaisuudessa tarkoitus päivittää hieman tuoreemmalla tiedolla. Vanhat tiedot on kerätty arkistoista, joten valitettavasti aivan kaikkea sieltä ei oletettavasti löytynyt, jos huomaat omien saavutustesi puuttuvan, niin otahan yhteyttä. Lisätään ne tottakai mukaan :)

-Elina-

15.8.2015 Aamuyön ajatuksia..

Moi kaikille!

Seuran blogi on ollut ilman kirjoituksia jo 3 vuotta, joten ajattelin lisätä muutaman sanan.

Seuran kolme jäsentä matkaavat 2015 SM-finaaleihin tänä vuonna. Olisi todella hienoa, jos jäseniä olisi menossa enemmänkin ensi vuonna. Se tosin jää nähtäväksi. Puheenjohtajan pallilta toivotan kireitä siimoja koko kolmikolle! :)

Uusia jäseniä on liittynyt pari kappaletta viime vuosina, mut tietenkin enemmänkin mahtuisi mukaan. Iloiten olemme ottaneet mukaan tänä vuonna Juho "Tuju" Tuomisen, joka ensi töikseen lähti mukaan joukkue-SM-kisoihin Karkkilaan. Hänestä saamme hyvän lisän kakkosjoukkueeseen.

Ahvenanmaan reissua suunnitellaan joulukuun alkuun, ja toivoisin että mahdollisimman moni pääsee lähtemään mukaan. Oma osallistumiseni on vielä hieman epävarmaa, mut sekin selviää lähiaikoina. Uusia reissuja uusiin kohteisiin ollaan jo mietitty, ja niistä ilmoitamme sen mukaan kun niistä hallituksessa päätämme.

Vuosikokouksen järjestämme heti alkuvuodesta, ja toivon että mahdollisimman moni pääsee silloin paikalle. Olisi mukavaa jos saisimme kasaan koko porukan, jotta voisimme päättää tulevan vuoden asioista yhdessä. Siitä lisää infoa vuodenvaihteen jälkeen.

Lopuksi toivotan oikein mukavaa kesän loppua ja syksyn alkua kaikille jäsenille. Nähdään mestoilla!!

Aleksi Kaislaniemi

LSUK:n PJ.

Veneellä haukikalassa

15.5.2012

Pitkästä aikaa oli mahdollisuus päästä narramaan haukia veneestä. Jerkkivehkeet varastosta esiin, koukkujen teroitusta, perukkeiden vääntöä ja hop aamulla veneen kyytiin. Perhovapa lähti kuitenkin myös mukaan.

Ei päästy kovin aikaisin liikkeelle, joten rannassa oltiin aamulla vähän yhdeksän jälkeen. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja kevät tekee tuloaan. Hienoa olla kalassa!

 Parin ensimmäisen heiton jälkeen munat pois padasta kilon hauella (perholla). Perhonheitto saikin jäädä loppupäiväksi, sillä kova puuskittainen tuuli ja mahdollisuus heittää jerkkiä pitkästä aikaa veivät voiton. Puuskittainen tuuli ja 6/0 perhokoukku sai myös hienon reiän kahluutakkiin, ois voinu osua silmään!

Päivän kuluessa sieltä täältä joitakin haukia veneeseen. Syvän veden reunalta matalikolta löydettiin kalaa, mutta eivät olleet otillaan. Meinasi jo usko loppua kun neljällä peräkkäisellä heitolla hauki seurasi veneen vierelle, mutta ei ottanut.  Aikamme tahkottiin matalikon reunaa ja vaihdeltiin vieheitä ja uittotyylejä, mutta ei auttanut.. Päätettiin lähteä mökille grillaamaan ja punomaan juonia iltapäiväksi. 

Muutaman pihvin ja makkarapaketin jälkeen viisastuneilla, lähdimme kokeilemaan matalaa kutulahtea. Puskettiin vene soutamalla lähes umpeenkasvaneeseen pieneen lahteen, jossa vesi oli +16 lowranceastetta. Lahti oli aivan täynnä isoja säyneitä, muutamia lahnoja nähtiin myös. Heti alkoi tapahtua. Reilun tunnin aikana veneeseen nosteltiin runsaasti haukia. Kippari yllätti saamalla jerkillä hienon reilusti yli 50cm säyneen. Laskut menivät sekaisin, mutta kappaleita tuli oikein mukavasti. Hauet eivät olleet kovin suuria, mutta suurin osa silmäpuntarilla 2-5 kg kalaa.

Lahti oli todella pieni ja matala ja tunnin aikana sai hakattua paikan ”rikki” ja syönti hiipui. Lähdettiin heittämään lahden ulkopuolta, josta muutama tukeva tärppi ja pienempiä haukia ylös. Illan aikana kokeiltiin vielä muutama paikka, mutta ei löydetty otillaan olevaa kalaa. Hieno päivä merellä, naama paloi ja kalaakin saatiin. 

ps. ei kannata käyttää aurinkolaseja koko päivää, tulee hienot rusketusrajat

Janne

Kevät on hienoa aikaa!

Tähän alkuun täytyy sanoa, että kelluntarenkaan hankkiminen vuosi sitten on mullistanut oman kalastuksen aivan täysin. Kelluntarenkaalla mahdollisuudet liikkua kalapaikoille ovat lähes rajattomat, riippuen tosin hieman reisilihasten kunnosta, kalastukseen varatusta ajasta ja eväiden määrästä -energiaa kuluu! Lisäksi kelluntarenkaalla liikkuessa tulee paikat kalastettua tarkasti ja samalla ehtii tarkkailemaan muutakin luontoa aivan eri tavalla kuin esimerkiksi veneestä käsin.  Kelluntarenkailu on hienoa hommaa ja kalastus maistuu paremmalta kuin pitkään aikaan!

Kevään aikana on tullut tehtyä useita kelluntarengaskeikkoja, kohdekalana hauki. Reissut on suuntautunut pääasiassa Saaristomerelle, muutama keikka myös makeaan veteen.  Ensimmäisillä reissuilla joutui vielä leikkimään myös jäänmurtajaa ja villahousut olivat enemmän kuin tarpeen. Ensimmäiset kaksi viikkoa jäiden lähdön jälkeen oli ainakin allekirjoittaneelle parasta aikaa. Mitään kunnon peijaisia ei osunut kohdalle, mutta useampia kaloja tuli koppailtua renkaan kyytiin. 

Kevään reissuissa hienointa on ollut se, että ”suurhaukia” on nähty paljon ja nosteltu useamman kaverin toimesta renkaisiin. Meikäläiselle suurhauki tarkoittaa toistaiseksi metrin ylitystä. Itselleni kevään paras ylös asti tullut hauki on toistaiseksi 8kg, 102 cm. Kauden ensimmäinen metrikala, toivottavasti ei viimeinen vetää naaman virneeseen.

 

Viime reissut merelle on tuottanut vain yksittäisiä kaloja ja hauet ovat keskittyneet kutuun. Ruovikkojen seassa kutevat ja juhlivat hauet eivät ole olleet kiinnostuneita meikäläisen perhoista vaan otillaan olevat kutemattomat kalat ovat lähes poikkeuksesta tulleet ruovikkojen ulkopuolelta hieman syvemmästä vedestä.

Nyt odotellaan kudun jälkeistä huippusyöntiä, ehkä se osuu jo huomenna kohdalle!  Kevätaurinko tekee hyvää ja luonto heräilee, lähtekää tekin kalaan. :) 

Janne

Öölannissa meritaimenta etsimässä 10.–14.11.2010

Odotettu meritaimenreissu alkoi kun hypättiin tiistaina 9.11 Turun satamasta laivaan ja keskiviikkona ajeltiin Tukholmasta Öölantiin. Välittömästi kamat ulos autoista ja samoilla silmillä mökkirantaan kalaan. Pimeä tuli nopeasti ja pian mökillä lähti jo banjo ja laulu soimaan kahdeksan miehen voimin.

Kalastettiin kolme täyttä päivää, aamuhämärästä pimeän tuloon. Liikuimme kahdella autolla neljän hengen iskuryhmissä ja haravoitiin pääasiassa saaren länsireunaa välillä Borgholm-Byxelkrok. Osa kalasti perholla, osa virvelillä. Tehtiin myös muutama nopea pisto Itärannikolle ja saaren pohjoispäähän.

Kalat tuntuivat olevan kiven alla, ja kiviä riitti. Ensimmäisen päivän saaliiksi jäi hieman yli 40 cm taimen, joka loi uskoa tulevaan. Toiselle autoporukalle oli siunaantunut kourallinen tärppejä.

Toinen kalastuspäivä tuotti puhtaan nollan. Tärpit ja seurimot auttoivat kuitenkin uskomaan, että onnistuminen on vain ajan kysymys.

Kolmas ja viimeinen kalastuspäivä ja täysillä mentiin. Tuuli tuntui edelleen vaan yltyvän ja kalaa ei löytynyt kovasta yrityksestä huolimatta. Soitto toisen auton porukalle loi kuitenkin hymyn huulille: Rannalla oli jo 61cm kala ja kaksi alamittaista kalaa oli käynyt myös käynyt haavissa. Loppupäivä tuotti kuitenkin taas puhtaan nollan kovasta piiskauksesta huolimatta...

Sunnuntai ja kotiin lähdön aika. Aamupäivä ehdittiin kuitenkin vielä kalastaa, mutta tuloksetta. Ei auttanut muuta kuin todeta, että kaloilla ei tällä reissulla juhlittu.

Jotain seliteltävää on keksittävä: Kova Lännen- ja etelän suuntainen tuuli vaikeutti kalastusta koko viikon ja mainingit olivat ajoittain hyvinkin kunnioitettavan kokoiset. Tuuli sotki veden ajoittain hyvin sameaksi ja roskaiseksi, toki kirkastakin vettä löytyi. Rantaviivaa löytyi kyllä moneen lähtöön: Klintti-, hiekka, - ja kivikkorantoja. Yrityksen puutteesta ei voi ketään porukasta kyllä syyttää.

Ennakkotietoja ja kokemuksia Öölannin meritaimenkalastuksesta ei meillä ennen tätä reissua ollut juuri ollenkaan, joten matka oli hyppy tuntemattomaan. Siihen nähden kaikki meni hyvin.

Reissussa on aina mukavaa ja aina saalis ei ole pääasia. Käteen jäi tällä kertaa rakot käsiin, hienoja valokuvia komeista maisemista ja tietysti kokemusta. Kiitokset jätkille mukavasta reissusta. Minne seuraavaksi?

Kuhaa kalakoululta lähtien

Viimeinen vuosi kuhanjiggauksessa on ollut aika uskomaton, verrattuna lähihistoriaan.

Vuonna -94 aloin aihetta opettelemaan Kuusiston sillan alla ja hieman opittuani pääsin Saariston Mikon veneeseen. Muistaakseni seuraavana vuonna olin vielä sen verran "noviisi", että päästettiin 215 kalan lukemat Erälehteenkin. Tuo kostautui vuosina -96-97 sillä loistavat pilkkipaikat peimarilla ylikansoittuivat ja verkottajat hoiti loput. 12 vuoteen ei useinkaan enää ole saanut täälläpäin todella nauttia näistä upeista kalastusmuodoista. Noista vanhoista hyvistä ajoista voisin myöhemmin liittää tähän muutaman kivan kuvankin.

Ihan tarkkoja paikkoja en enää viitsi julkisesti ilmoitella, sillä osa niistä on kavereilta saatuja - ja sinänsä ne aktiiviset jäsenemme aika hyvin tietävätkin. Suntteja ja penkkoja täällä Paraisten ympäristössä on kaikille ihan riittävästi ja hyviä saaliita on varmasti tarjolla monille sitkeille ja oppimiskykyisille. Omalle "tuurilleni" olen kiitollisuudenvelassa vähintäänkin Markukselle, Teemuille, Jannelle, Ninnille Fiskeribodenista ja varsinkin Siivarin Jussille.

Kevät- ja talvikuhaahan jotenkin jo aiemmin sainkin - syyskuha oli vielä aivan mahdoton.

Viime syksy jo oli välillä riittävän saalisrikas, vaikka ei ihan Pyyntärin venekunnan saaliisiin päästykään. Hajusteina jigeissä mulla oli aiemmin ollut välillä vain mato. Nyt uskoin jo valkosipulitussien ja Jenkkihajusteiden vaikutuksiin. Hauskin hajuste taisi olla kotona tehty katkarapumarinadi 8:lla valkosipulinkynnellä - hiukan vene haisi ja ruokaöljyt kellui vedenpinnalla. Mittakalan keskikoko nousi mukavasti yli 40 sentin, vaikkei viime vuonna vielä isomuksia tullutkaan.

Menneinä vuosinakin olin ollut aikamoinen"tuurihaukka", sillä yli kilon kuhat olivat olleet kaveripiiteissä aika harvinaisia - parin 1.5 kiloisen lisäksi pari 2.140 kg:n kuhaa piti minut aika tyytyväisenä, ensimmainen jopa pilkilla. Täksi vuodeksi yritin kuitenkin ottaa kaikista saamistani vinkeistä huolen.

Keväällä ei hajusteilla tuntunut olevan merkitystä, kuitenkin taas nyt syksyllä.

Suurin merkitys isommille kaloille tuntuu olevan jigin "leijuminen". Punotun siiman päähän vajaa metrin pätkä 0.45 millistä monofiilia, virtaukseen ja syvyyteen nähden mahdollisimman kevyt jigipää! Muuten en pysty ymmärtämään tämän vuoden "tuuriani". Onneksi 2 pitelemääni mörköä ei ole vielä kuitenkaan ylhäällä.

Keväällä 10 vuotta käymälläni paikalla onnistuin saamaan 2,55 ja 3,54 kiloiset kuhat ihan veneeseen asti. Jälkimmäinen oli tosin selkänahasta (?) kiinni. Vaikka "kylkikala" uikin aika vahvasti niin ei läheskään vetänyt vertoja "tukille" jonka keväällä tartutin. Kuten tarinat kertovat "iso kuha ui kuin uppotukki". Tämä mamma tuli 10 metriä suoraan kohti kunnes kävelytti minut keulaan. Kun hän ei suostunut tuumaakaan nousemaan pohjasta, niin laitoin vavalla liikaa painetta ja tottakai tuo jätti pääsi irti - minuutin nauttimisen jälkeen. Arvio tuolle mammalle oli vaatimattomasti jossain 5 ja 7 kilon välille kun en uskonut että täällä voisi isompia ollakaan. Outoa oli keväällä että muilla venekavereilla ei ollut kuin yksi parikiloinen kiinni, kalastanhan sentään useimmiten 5 porukassa - aloin kuitenkin uskoa "leijutuksen voimaan". Pitkiä iltoja/alkuöitähän tietysti nuo kalat myös vaativat.

Tätä kirjoittelen kuitenkin niin hauis kipeänä etten voi mitenkään ymmärtää tänään kokemaani.
Lähdimme puoli kolmelta iltapäivällä 4 kalakoulun nuoren kanssa kuhistamaan. Pari mittakalaa saatiin aluksi, mutta vaikeaa tuntui taas olevan. Hajusteet, monofiilitapsi, peräkoukku ja violettikin jigi tuntui haukkaavan tyhjää. Onneksi kuitenkin palasimme takaisin "tyhjälle" varmalle ottipaikalle. Markus muistaa tarkan paikan missä viimeksi naarasimme ankkurilla vanhan uponneen verkon kivettyneiden kanisterien kera.

Klo 16.10 tuli kunnon tömäytys - ei kuitenkaan tuntunut ihan pohjatärpiltä. Vaikka siima pysähtyikin kuin seinään tunsin siinä pientä liikettä ja kalahan (?) siellä olikin. Nopeasti ankkuri ylös ja Fiskeribodenista hankitut "parhaat mahdolliset" jigivehkeet koetukselle. Pojat veneessä toimi hienosti. Kala kävelytti minut 8 kertaa veneen ympäri, aina välillä uiden sen alta. Tunnin väsytyksen jälkeen oli jo pakko soitella töihin että muu iltaohjelma taitaa pahasti venyä. Sain "saaliin" varmaan kymmenkunta kertaa nousemaan 5-8 metriä pohjsta, ne ratkaisevat pari metriä jäivät kuitenkin uupumaan.

Ja uupumaan rupesi jo pikkuhiljaa väsyttäjäkin. Jälkeenpäin mittasin paineen jota annoin kalalle, se oli jotain 1.2 -1.4 kg välillä - vapa aivan mutkalla koko ajan. Muutaman venekierroksen jälkeen olimme jo vaihtaneet taktiikkaa ja Lari ohjasti hienosti venettä. Ainoastaan ylätuulesta ja melkein pystysuoraan sain pumpattua kalaa ylöspäin. Monesti vaikutti tuo jo väsyvän, mutta vetikin vetäjää huulesta. Hetken veneen lähellä mietittyään tuo lähti taas vaihtelevalla nopeudella "pesäänsä". Vaikka autin jarrua jo sormellakin siimasta niin eipä tuota näillä vehkeillä estellyt.

Aikaa väsytykseen meni niin kauan, etten mitenkään kuvitellut moisen olevan mahdollista näillä vesillä - 2 tuntia 17 minuuttia. Viimeiset puolitoista tuntia taisteltiin säkkipimeässä, emmekä huomanneet suunnata lamppuja siimaan aivan käsissäni. 12 kilon vetolujuinen punottu "hämähäkkisiima" oli alkanut rispaantua. Jos oisin tuon huomannut niin olisin riskillä vetänyt vaikka leikarin tai koukun suoraksi.

Klo 16.10 alkanut lysti loppui 18.27 siiman paukahdukseen kärkirenkaan kohdalta, viimeinenkin säie oli katkennut. Niin kauan tuo ilo oli kuitenkin jo kestänyt ettei minulta lipsahtanut kuin yksi varsin kaunis voimasana. Peppu penkkiin ja ihmettelin ettei silloin enempää harmittanut. Pimeässä päästiin hienosti takaisin koululle ja siellä vasta oikein aloin ihmetellä mitä oli tapahtunut. Hauki tai hylje se ei ollut, mutta mikä muu ui kuin kuha - paitsi aivan hitonmoinen kuha tai turska?

Silakanlitkausta Ukko-Pekalla

LSUK:n nopean toiminnan joukot tekivät 15.10.2010 pikaisen visiitin Naantalin Ukko-Pekan sillalle tavoitteenaan ämpärillinen silakkaa per litkaaja. Mutta kuinkas sitten kävikään.

Ukko-Pekan silta, Naantali

Lähtökohdat eivät lupailleet hyvää. Edeltävänä päivänä oli puhaltanut pohjoispuoleinen myrsky, joka laski Turussa meriveden korkeuden tasolle -50 cm, ja eteläinenkin Suomi oli paikoittain peittynyt hetkeksi ensilumeen.

Huolimatta edelleen navakasti puhaltavasta pohjoistuulesta, uskalias joukkiomme lähti uhmakkaasti kohti Naantalin kuuluja sílakanlitkausvesiä. Tiedustelupäällikkö V-P:n havaintojen mukaan syksyn ensimmäisiä hopeakylkiä olisi jo pyydetty Ukko-Pekalta, joten odotukset saaliista olivat jokseenkin realistiset.

Yleensä silakanlitkaus on menestyksekästä silloin, kun sillat notkuvat porukkaa ämpäreineen ja litkoineen. Perille päästyämme oli kuitenkin todettava, että joko kylmä pohjoispuhuri oli karkottanut ihmiset sillalta vällyjen väliin, tai sitten silakka ei ole otillaan. Litkat viriteltiin vikkelästi ja rutiininomaisesti vapoihin. Odotukset olivat kieltämättä aika kovat, vaikka merkit eivät olleetkaan aivan kohdillaan. Jaanalle litkausreissu oli laatuaan ensimmäinen. Olin kertonut ennakkoon, kuinka helppoa ja lystikästä touhua silakanlitkaus on. Sitähän se parhaimmillaan onkin.

Kova pohjoistuuli tiivistyi salmeen, ja litkaaminen sillalta käsin oli lähes mahdotonta, mutta myös tuloksetonta. Silakkaa piti lähteä hakemaan tyyneltä puolelta. Tämä tietäisi heittämistä rantakallioilta ja pohjakosketusten huomattavaa lisääntymistä. Litkaaminen on yleensä enemmän pilkkimisen kaltaista vertikaalisuuntaista nylpyttelyä eikä niinkään heittämistä. Tällä kertaa litkan heittäminen oli viimeinen oljenkorsi.

Ville rantalitkauksen lumoissa

Heittäen tuli sentään muutama kalatapahtuma. V-P:n litkaan erehtyi Saaristomeri-kokoluokan ahven, ja Villen litka tavoitti ensimmäisen silakan. Minun litkani tavoitti pohjasta jotakin siimaa vahvempaa, ja oli aika siirtyä eväiden pariin.

Simasuu Jaana kahvittelun pauloissa

Ilman kunnon evästystä olisi reissusta jäänyt katkera maku suuhun. Reilun kokoinen termospullo täynnä kuumaa kahvia, kaffepullat ja perunapiirakat pitivät huolen siitä, että hymyä irtosi kylmyyden keskelläkin.

V-P ja reissun suurin appora

V-P tavoitti litkallaan vielä yhden silakan. Minä jatkoin nylpyttelyä Jaanan vavalla vielä hetken, kunnes piti hyväksyä tosiasia; olimme vetäneet munat pataan. Päät painuksissa kokeilimme vielä salmen matalalta puolelta pari heittoa. Epätoivoista. Mietimme josko kävisimme vielä Rymättylässä tutkailemassa tilannetta, mutta peli oli pelattu. Hyväksyimme realiteetit emmekä lamaantuneet. Seuraamme tilannetta ja iskemme uudestaan, kun aika on kypsä.

Silakanpyytäjien laiha saalis