Silakanlitkausta Ukko-Pekalla

LSUK:n nopean toiminnan joukot tekivät 15.10.2010 pikaisen visiitin Naantalin Ukko-Pekan sillalle tavoitteenaan ämpärillinen silakkaa per litkaaja. Mutta kuinkas sitten kävikään.

Ukko-Pekan silta, Naantali

Lähtökohdat eivät lupailleet hyvää. Edeltävänä päivänä oli puhaltanut pohjoispuoleinen myrsky, joka laski Turussa meriveden korkeuden tasolle -50 cm, ja eteläinenkin Suomi oli paikoittain peittynyt hetkeksi ensilumeen.

Huolimatta edelleen navakasti puhaltavasta pohjoistuulesta, uskalias joukkiomme lähti uhmakkaasti kohti Naantalin kuuluja sílakanlitkausvesiä. Tiedustelupäällikkö V-P:n havaintojen mukaan syksyn ensimmäisiä hopeakylkiä olisi jo pyydetty Ukko-Pekalta, joten odotukset saaliista olivat jokseenkin realistiset.

Yleensä silakanlitkaus on menestyksekästä silloin, kun sillat notkuvat porukkaa ämpäreineen ja litkoineen. Perille päästyämme oli kuitenkin todettava, että joko kylmä pohjoispuhuri oli karkottanut ihmiset sillalta vällyjen väliin, tai sitten silakka ei ole otillaan. Litkat viriteltiin vikkelästi ja rutiininomaisesti vapoihin. Odotukset olivat kieltämättä aika kovat, vaikka merkit eivät olleetkaan aivan kohdillaan. Jaanalle litkausreissu oli laatuaan ensimmäinen. Olin kertonut ennakkoon, kuinka helppoa ja lystikästä touhua silakanlitkaus on. Sitähän se parhaimmillaan onkin.

Kova pohjoistuuli tiivistyi salmeen, ja litkaaminen sillalta käsin oli lähes mahdotonta, mutta myös tuloksetonta. Silakkaa piti lähteä hakemaan tyyneltä puolelta. Tämä tietäisi heittämistä rantakallioilta ja pohjakosketusten huomattavaa lisääntymistä. Litkaaminen on yleensä enemmän pilkkimisen kaltaista vertikaalisuuntaista nylpyttelyä eikä niinkään heittämistä. Tällä kertaa litkan heittäminen oli viimeinen oljenkorsi.

Ville rantalitkauksen lumoissa

Heittäen tuli sentään muutama kalatapahtuma. V-P:n litkaan erehtyi Saaristomeri-kokoluokan ahven, ja Villen litka tavoitti ensimmäisen silakan. Minun litkani tavoitti pohjasta jotakin siimaa vahvempaa, ja oli aika siirtyä eväiden pariin.

Simasuu Jaana kahvittelun pauloissa

Ilman kunnon evästystä olisi reissusta jäänyt katkera maku suuhun. Reilun kokoinen termospullo täynnä kuumaa kahvia, kaffepullat ja perunapiirakat pitivät huolen siitä, että hymyä irtosi kylmyyden keskelläkin.

V-P ja reissun suurin appora

V-P tavoitti litkallaan vielä yhden silakan. Minä jatkoin nylpyttelyä Jaanan vavalla vielä hetken, kunnes piti hyväksyä tosiasia; olimme vetäneet munat pataan. Päät painuksissa kokeilimme vielä salmen matalalta puolelta pari heittoa. Epätoivoista. Mietimme josko kävisimme vielä Rymättylässä tutkailemassa tilannetta, mutta peli oli pelattu. Hyväksyimme realiteetit emmekä lamaantuneet. Seuraamme tilannetta ja iskemme uudestaan, kun aika on kypsä.

Silakanpyytäjien laiha saalis