Öölannissa meritaimenta etsimässä 10.–14.11.2010

Odotettu meritaimenreissu alkoi kun hypättiin tiistaina 9.11 Turun satamasta laivaan ja keskiviikkona ajeltiin Tukholmasta Öölantiin. Välittömästi kamat ulos autoista ja samoilla silmillä mökkirantaan kalaan. Pimeä tuli nopeasti ja pian mökillä lähti jo banjo ja laulu soimaan kahdeksan miehen voimin.

Kalastettiin kolme täyttä päivää, aamuhämärästä pimeän tuloon. Liikuimme kahdella autolla neljän hengen iskuryhmissä ja haravoitiin pääasiassa saaren länsireunaa välillä Borgholm-Byxelkrok. Osa kalasti perholla, osa virvelillä. Tehtiin myös muutama nopea pisto Itärannikolle ja saaren pohjoispäähän.

Kalat tuntuivat olevan kiven alla, ja kiviä riitti. Ensimmäisen päivän saaliiksi jäi hieman yli 40 cm taimen, joka loi uskoa tulevaan. Toiselle autoporukalle oli siunaantunut kourallinen tärppejä.

Toinen kalastuspäivä tuotti puhtaan nollan. Tärpit ja seurimot auttoivat kuitenkin uskomaan, että onnistuminen on vain ajan kysymys.

Kolmas ja viimeinen kalastuspäivä ja täysillä mentiin. Tuuli tuntui edelleen vaan yltyvän ja kalaa ei löytynyt kovasta yrityksestä huolimatta. Soitto toisen auton porukalle loi kuitenkin hymyn huulille: Rannalla oli jo 61cm kala ja kaksi alamittaista kalaa oli käynyt myös käynyt haavissa. Loppupäivä tuotti kuitenkin taas puhtaan nollan kovasta piiskauksesta huolimatta...

Sunnuntai ja kotiin lähdön aika. Aamupäivä ehdittiin kuitenkin vielä kalastaa, mutta tuloksetta. Ei auttanut muuta kuin todeta, että kaloilla ei tällä reissulla juhlittu.

Jotain seliteltävää on keksittävä: Kova Lännen- ja etelän suuntainen tuuli vaikeutti kalastusta koko viikon ja mainingit olivat ajoittain hyvinkin kunnioitettavan kokoiset. Tuuli sotki veden ajoittain hyvin sameaksi ja roskaiseksi, toki kirkastakin vettä löytyi. Rantaviivaa löytyi kyllä moneen lähtöön: Klintti-, hiekka, - ja kivikkorantoja. Yrityksen puutteesta ei voi ketään porukasta kyllä syyttää.

Ennakkotietoja ja kokemuksia Öölannin meritaimenkalastuksesta ei meillä ennen tätä reissua ollut juuri ollenkaan, joten matka oli hyppy tuntemattomaan. Siihen nähden kaikki meni hyvin.

Reissussa on aina mukavaa ja aina saalis ei ole pääasia. Käteen jäi tällä kertaa rakot käsiin, hienoja valokuvia komeista maisemista ja tietysti kokemusta. Kiitokset jätkille mukavasta reissusta. Minne seuraavaksi?

Kuhaa kalakoululta lähtien

Viimeinen vuosi kuhanjiggauksessa on ollut aika uskomaton, verrattuna lähihistoriaan.

Vuonna -94 aloin aihetta opettelemaan Kuusiston sillan alla ja hieman opittuani pääsin Saariston Mikon veneeseen. Muistaakseni seuraavana vuonna olin vielä sen verran "noviisi", että päästettiin 215 kalan lukemat Erälehteenkin. Tuo kostautui vuosina -96-97 sillä loistavat pilkkipaikat peimarilla ylikansoittuivat ja verkottajat hoiti loput. 12 vuoteen ei useinkaan enää ole saanut täälläpäin todella nauttia näistä upeista kalastusmuodoista. Noista vanhoista hyvistä ajoista voisin myöhemmin liittää tähän muutaman kivan kuvankin.

Ihan tarkkoja paikkoja en enää viitsi julkisesti ilmoitella, sillä osa niistä on kavereilta saatuja - ja sinänsä ne aktiiviset jäsenemme aika hyvin tietävätkin. Suntteja ja penkkoja täällä Paraisten ympäristössä on kaikille ihan riittävästi ja hyviä saaliita on varmasti tarjolla monille sitkeille ja oppimiskykyisille. Omalle "tuurilleni" olen kiitollisuudenvelassa vähintäänkin Markukselle, Teemuille, Jannelle, Ninnille Fiskeribodenista ja varsinkin Siivarin Jussille.

Kevät- ja talvikuhaahan jotenkin jo aiemmin sainkin - syyskuha oli vielä aivan mahdoton.

Viime syksy jo oli välillä riittävän saalisrikas, vaikka ei ihan Pyyntärin venekunnan saaliisiin päästykään. Hajusteina jigeissä mulla oli aiemmin ollut välillä vain mato. Nyt uskoin jo valkosipulitussien ja Jenkkihajusteiden vaikutuksiin. Hauskin hajuste taisi olla kotona tehty katkarapumarinadi 8:lla valkosipulinkynnellä - hiukan vene haisi ja ruokaöljyt kellui vedenpinnalla. Mittakalan keskikoko nousi mukavasti yli 40 sentin, vaikkei viime vuonna vielä isomuksia tullutkaan.

Menneinä vuosinakin olin ollut aikamoinen"tuurihaukka", sillä yli kilon kuhat olivat olleet kaveripiiteissä aika harvinaisia - parin 1.5 kiloisen lisäksi pari 2.140 kg:n kuhaa piti minut aika tyytyväisenä, ensimmainen jopa pilkilla. Täksi vuodeksi yritin kuitenkin ottaa kaikista saamistani vinkeistä huolen.

Keväällä ei hajusteilla tuntunut olevan merkitystä, kuitenkin taas nyt syksyllä.

Suurin merkitys isommille kaloille tuntuu olevan jigin "leijuminen". Punotun siiman päähän vajaa metrin pätkä 0.45 millistä monofiilia, virtaukseen ja syvyyteen nähden mahdollisimman kevyt jigipää! Muuten en pysty ymmärtämään tämän vuoden "tuuriani". Onneksi 2 pitelemääni mörköä ei ole vielä kuitenkaan ylhäällä.

Keväällä 10 vuotta käymälläni paikalla onnistuin saamaan 2,55 ja 3,54 kiloiset kuhat ihan veneeseen asti. Jälkimmäinen oli tosin selkänahasta (?) kiinni. Vaikka "kylkikala" uikin aika vahvasti niin ei läheskään vetänyt vertoja "tukille" jonka keväällä tartutin. Kuten tarinat kertovat "iso kuha ui kuin uppotukki". Tämä mamma tuli 10 metriä suoraan kohti kunnes kävelytti minut keulaan. Kun hän ei suostunut tuumaakaan nousemaan pohjasta, niin laitoin vavalla liikaa painetta ja tottakai tuo jätti pääsi irti - minuutin nauttimisen jälkeen. Arvio tuolle mammalle oli vaatimattomasti jossain 5 ja 7 kilon välille kun en uskonut että täällä voisi isompia ollakaan. Outoa oli keväällä että muilla venekavereilla ei ollut kuin yksi parikiloinen kiinni, kalastanhan sentään useimmiten 5 porukassa - aloin kuitenkin uskoa "leijutuksen voimaan". Pitkiä iltoja/alkuöitähän tietysti nuo kalat myös vaativat.

Tätä kirjoittelen kuitenkin niin hauis kipeänä etten voi mitenkään ymmärtää tänään kokemaani.
Lähdimme puoli kolmelta iltapäivällä 4 kalakoulun nuoren kanssa kuhistamaan. Pari mittakalaa saatiin aluksi, mutta vaikeaa tuntui taas olevan. Hajusteet, monofiilitapsi, peräkoukku ja violettikin jigi tuntui haukkaavan tyhjää. Onneksi kuitenkin palasimme takaisin "tyhjälle" varmalle ottipaikalle. Markus muistaa tarkan paikan missä viimeksi naarasimme ankkurilla vanhan uponneen verkon kivettyneiden kanisterien kera.

Klo 16.10 tuli kunnon tömäytys - ei kuitenkaan tuntunut ihan pohjatärpiltä. Vaikka siima pysähtyikin kuin seinään tunsin siinä pientä liikettä ja kalahan (?) siellä olikin. Nopeasti ankkuri ylös ja Fiskeribodenista hankitut "parhaat mahdolliset" jigivehkeet koetukselle. Pojat veneessä toimi hienosti. Kala kävelytti minut 8 kertaa veneen ympäri, aina välillä uiden sen alta. Tunnin väsytyksen jälkeen oli jo pakko soitella töihin että muu iltaohjelma taitaa pahasti venyä. Sain "saaliin" varmaan kymmenkunta kertaa nousemaan 5-8 metriä pohjsta, ne ratkaisevat pari metriä jäivät kuitenkin uupumaan.

Ja uupumaan rupesi jo pikkuhiljaa väsyttäjäkin. Jälkeenpäin mittasin paineen jota annoin kalalle, se oli jotain 1.2 -1.4 kg välillä - vapa aivan mutkalla koko ajan. Muutaman venekierroksen jälkeen olimme jo vaihtaneet taktiikkaa ja Lari ohjasti hienosti venettä. Ainoastaan ylätuulesta ja melkein pystysuoraan sain pumpattua kalaa ylöspäin. Monesti vaikutti tuo jo väsyvän, mutta vetikin vetäjää huulesta. Hetken veneen lähellä mietittyään tuo lähti taas vaihtelevalla nopeudella "pesäänsä". Vaikka autin jarrua jo sormellakin siimasta niin eipä tuota näillä vehkeillä estellyt.

Aikaa väsytykseen meni niin kauan, etten mitenkään kuvitellut moisen olevan mahdollista näillä vesillä - 2 tuntia 17 minuuttia. Viimeiset puolitoista tuntia taisteltiin säkkipimeässä, emmekä huomanneet suunnata lamppuja siimaan aivan käsissäni. 12 kilon vetolujuinen punottu "hämähäkkisiima" oli alkanut rispaantua. Jos oisin tuon huomannut niin olisin riskillä vetänyt vaikka leikarin tai koukun suoraksi.

Klo 16.10 alkanut lysti loppui 18.27 siiman paukahdukseen kärkirenkaan kohdalta, viimeinenkin säie oli katkennut. Niin kauan tuo ilo oli kuitenkin jo kestänyt ettei minulta lipsahtanut kuin yksi varsin kaunis voimasana. Peppu penkkiin ja ihmettelin ettei silloin enempää harmittanut. Pimeässä päästiin hienosti takaisin koululle ja siellä vasta oikein aloin ihmetellä mitä oli tapahtunut. Hauki tai hylje se ei ollut, mutta mikä muu ui kuin kuha - paitsi aivan hitonmoinen kuha tai turska?